torstai 6. joulukuuta 2012

Porsasta osa 1

Moro, mikäli luet säännöllisesti tätä blogia huomaat varmasti että samat ainekset toistuvat blogissani useammassakin reseptissä. Tähän on täysin ekologinen ja taloudellinen syy. Vaikkei ruuanlaitossani kikkailla tryffeleillä tai sahramilla on allekirjoittaneelle silti tärkeää että mahdollisimman vähän itse ruokaa tai ruoka-aineksia päätyy roskiin. Siksipä seuraavaksi tulee porsasta osat 1 ja 2.





Lähikaupassa oli porsaan piknik paisti 1,5 kiloa suorastaan polkuhintaan tarjouksessa enkä tietenkään karttanut tarjousta. Yhdelle syömiselle on tuossa lisukkeineen hyvä köntti syötäväksi joten laskin suosiolla siitä myös seuraavan aamun brunssin ainekset.

Brunssista lisää seuraavassa postauksessa ja nyt episodi 1.

Ainekset
Porsaan piknik-paisti
Rosepippurikastike
- voita, vehnäjauhoja, roseepippuria, suolaa, vettä ja kermaa
Täysjyväfusillipastaa




Liha uuniin ja paistetaan paisto-ohjeen mukaan. Lisämaustamista ei suositella koska ainakin omalle kohdalle osunut paisti oli aivan siinä rajoilla että onko liikaa suolaa vai ei. Herkemmälle makuaistille olisi ollut varmasti turhan suolaista. Kun liha on kypsä poista verkko ja leikkaa mieluisiksi siivuiksi.




Keitä pasta kattilassa. Lisää joukkoon tilkka öljyä tai viinietikkaa niin eivät takerru toisiinsa. Valuta ylimääräinen vesi pois. Seuraavaksi kastike. Sulatetaan reilu nokare voita kattilassa. Sekoitetaan 1-2 rkl jauhoja sulaan voihin puukauhalla. Ota kattila pois liedeltä. Lisää 1 dl vettä ja 2 dl ruokakermaa. Sekoitellaan ja nostetaan takaisin liedelle. Lisää suola ja rouhitut rosepippurit. Sekoitellaan tasaisesti noin 5 minuuttia. Valmista ja annosta kokoamaan.






-Jan-

Ei kommentteja: