tiistai 1. tammikuuta 2013

Kalapostaus

Moro! Blogissa on vietetty hiljaiseloa koska ruuanlaitto on ollut pitkälti ulkoistettuna vanhempien joulupöytään. Nyt on joulutauolta palattu ja aika raapustella. Pitkän tauon takia esittelen kolme hieman erilaista uunilohi vihanneksilla reseptiä.




Ainekset

Lohifilettä
Kesäkurpitsaa
Herkkusieniä
Sipulia
Paprikaa
Papuja
Porkkanaa
Sitruunaa

Loput ainekset reseptikohtaisesti

Lohi nro. 1




Pilkotaan vihannekset uunivuuan pohjalle. Laita lohifilee pala vihannesten päälle. Kaada purkillinen kookosmaitoa vuokaan. Mausta sitruunapippurilla ja sekä sitruunamehulla. Pintaan voit ripotella myös muutamia yrttejä (esim. provencen yrttisekoitus) maun mukaan. Sitruunamehun ja -pippurin kanssa ei kannata säästellä koska tarkoitus saada ateriaan kirpeyttä ja raikkautta. Uuniin puoleksi tunniksi. Tarjoillaan riisin kera.





Lohi nro. 2




Laita lohifilee keskelle uunivuokaa. Pilko vihannekset kulhoon ja sekoita haluamasi makuisen tuorejuuston kanssa. Säästä puolet tuorejuustosta kalan kuorrutukseen. Lisää vihannekset kalan ympärille ja kuorruta kalan pinta. Pintaan hieman pippurisekoitusta sekä sitruunapippuria. Runsaamman ateriasta saat käyttämällä perunaa, bataattia tms hiilaria sisältävää pakastetta vihannessekoituksessasi. Puoli tuntia uunissa ja ateria on valmis tarjottavaksi.




Lohi nro. 3




Lohi omaan vuokaansa. Sitruuna viipaleita päälle ja pintaan pippurisekoitusta. Vihannekset omaan vuokaan, purkillinen kermaa, valkosipuli- ja grillimaustetta perään. Sekoitetaan ja nostetaan molemmat uuniin puoleksi tunniksi. Tarjoillaan riisin kanssa.




-Jan-


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Congratulations, you are the winner!

Morjens! Edellinen postaus käsitteli sitä kun kokeellisessa kokkauksessa väistämättä välillä floppaa. Tällä kertaa esittelen reseptin joka sai yllättävänkin paljon positiivista huomiota. Osallistuin jokin aika sitten vihannes.netin reseptikilpailuun Värikkäämmällä kasviskeitollani. Voittohan siitä tuli ja tie tähtiin oli avattu! No ehkei sentään mutta onhan se aina ihan kiva saada tunnustusta myös "ulkopuolisilta" tahoilta.




Jostain syystä reseptini valkosipuliruiskrutongit olivat pudonneet heidän keitostaan pois mutta omasta mielestäni ne ovat suorastaan olennainen osa tuota keittoa.


Ainekset

4 tomaattia
1 keskikokoinen kurkku
2 paprikaa (esim. keltainen ja punainen tuomaan sitä värikkyyttä)
1 kesäkurpitsa
150 gr maustamatonta tuorejuustoa
litra vettä
timjamia
valkosipuliöljyä
basilikaa

ruisleipää (itse käytin pari päivää vanhoja ruispaloja)




Asettele tomaatit uunin pellille ja kypsennä hetki että kuori menee ruttuun. Ota pois uunista, poista kuori ja pilko. Kuutio loputkin vihannekset suht pieneksi ja lisää isoon kattilaan. Tujaus valkosipuliöljyä sekaan ja pehmitetään kunnon lämmöllä 5-10 minuuttia. Sekoittele vähän väliä ettei pala kiinni.




Lisää vesi ja tuorejuusto. Mixataan puulastalla ja jatketaan keittelyä kunnes kiehuu. Timjami ja basilika oman mukaan sekaan soppaan. Nosta kattila pois liedeltä esim. tiskialtaan pohjalle koska seuraavaksi olisi tarkoitus soseuttaa keitto sauvasekoittimella ja roiskeilta tuskin pystyy välttymään. Ole huolellinen ettei jää kokkareita.


Vihannes.netin versio


Leikkaa ruisleipä kuutioiksi ja lisää kulhoon. Kaada tilkka valkosipuliöljyä päälle ja pyörittele kevyesti lusikalla että jokainen kuutio on tasaisen öljyinen. Lisää kuumalle pannulle ja paista kunnes leipäpalat ovat rapeita. Keitto lautaselle ja krutongit päälle. Pinnalle voit halutessasi ripotella hieman basilikaa koristeluksi ja valmista tuli!

Allekirjoittaneen versio



-Jan-

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Aina ei mee..

...putkeen kun kokeilee siipiään ruuanlaitossa. Terve vaan ja seuraavaksi onkin vuorossa resepti jonka kanssa ei menty kuin strömssöössä. Mahtava yhdistelmä perisuomalaista ja aasialaista keittiötä eli Thaicurry-karjalanpaisti ei lopulta kaatunut kuin yhteen pieneen ajoitukselliseen virheeseen jonka korjaamisen opastan myöhemmin reseptissä.




Mistä idea tähän sitten lähti? Noh. Taas kerran oli karjalanpaisti tarjouksessa ja kuitenkin sitä oli ihan perinteisenä vaihtoehtona syöty jo aiemmin viikolla niin halusin tehdä siitä hieman vivahteikkaamman aterian.

Ainekset
1 rasiallinen valmiiksi kuutioitua karjalanpaistia
1 ps peruna ja keittokasvikset pakastetta (niitä "isoja" kimpaleita)
2dl törppö kookosmaitoa
2dl törppö kookoskermaa
2 rkl currytahnaa (valitse itse punainen, keltainen tai vihreä sen mukaan miten tulista haluat)
vettä
basilikaa
yrttisuolaa
pippurisekoitusta




Laita ensin uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kippaa lihat padan pohjalle. Vettä sen verran että lihat peittyy. Kasvispakasteet sekaan. Curry tahnaa muutama reilu t-lusikallinen, jokunen basilikan lehti, pippurisekoitusta ja yrttisuolaa maun mukaan. Laitetaan uuniin ja annetaan muhia noin 2,5 tuntia.




Edellä mainittu aika on kulunut niin lisää kerma sekä maito ja pyöräytä padan sisältöä muutaman kerran. Pata takaisin uuniin vielä noin 40 minuutiksi ja ruuan pitäisi olla nyt valmista. Lopuksi muutama basilikan lehti annoksen pinnalle koristeeksi.




Se missä itse menin ensimmäisellä kerralla metsään oli että laitoin kookokset samassa yhteydessä muiden ainesten kanssa uuniin. Pitkä kypsennysaika ja kova kuumuus aiheuttaa kermassa ja maidossa "leikkaantumisen" eikä lopputulos ole ulkonäöltään toivotun näköinen vaan "rakeisen" näköinen. Maku siitäkin huolimatta oli suorastaan tyrmäävän hyvä. Liha ja vihannekset olivat imeneet toivotulla tavalla currymakuja itseensä ja olivat rakenteeltaan suorastaan suussa sulavia.


Ei ihan niin nätti versio samasta ruuasta...

-Jan-

torstai 6. joulukuuta 2012

...Ja porsas osa 2

Terve taas! Eli ekologisen kokkaamisen alkeita täällä raapaistaan kun vuorossa on eilen paistetun paistin tämän aamuiset rääppijäiset. Brunssista oli puhe niin paistoin kinkkumunakkaan jolla lähtee varmasti päivä käyntiin. Oheisessa reseptissä on ohjeet kahteen munakkaaseen eli ottakaa se huomioon annoskokoa miettiessänne.




Ainekset
4 siivua possun paistia
6 kananmunaa
puolikas punasipuli
juustoraastetta maun mukaan




Kuutioidaan paistiviipaleet ja hienonnetaan sipuli. Ruskistetaan molemmat kevyesti öljytyllä pannulla. Kaada possusipuli sekoitus pois pannulta erilliseen kippoon.




Riko lasiin kolme kananmunaa. Sotkota keltuainen ja valkuainen haarukalla sekaisin. Kippaa samalle pannulle. Paistirasvaa ei tarvita koska sipulipossu täytteestä on pannun pinta vielä sen verta liukas että munat paistuvat siinä ongelmitta. Tarkkaile ja kokeile paistilastalla munakkaan reunoja sitä mukaan kun alkaa kiinteytyä että pysyy irtonaisena eikä pala kiinni. Pannuun kiinni palaminen on varmaan yleisimpiä munakkaan epäonnistumisen syitä.




Mitä pitemmälle paisto menee sitä pitemmälle munakkaan alle voit yrittää lastan ujuttaa. Ole kuitenkin varovainen ettei tule reikiä. Kun olet saanut munakkaan kauttaaltaan irti pannusta voit lisätä puolet possusta ja sipuleista munakkaan toiselle puoliskolle.



 
Päälle juustoraaste ja varovaisesti nostetaan munakkaan "kansi" kiinni. Annetaan paistua vielä hetki erittäin miedolla lämmöllä että juusto sulaa kunnolla ja nostetaan tarjolle. Nautitaan ketsupin kanssa.




-Jan-

Porsasta osa 1

Moro, mikäli luet säännöllisesti tätä blogia huomaat varmasti että samat ainekset toistuvat blogissani useammassakin reseptissä. Tähän on täysin ekologinen ja taloudellinen syy. Vaikkei ruuanlaitossani kikkailla tryffeleillä tai sahramilla on allekirjoittaneelle silti tärkeää että mahdollisimman vähän itse ruokaa tai ruoka-aineksia päätyy roskiin. Siksipä seuraavaksi tulee porsasta osat 1 ja 2.





Lähikaupassa oli porsaan piknik paisti 1,5 kiloa suorastaan polkuhintaan tarjouksessa enkä tietenkään karttanut tarjousta. Yhdelle syömiselle on tuossa lisukkeineen hyvä köntti syötäväksi joten laskin suosiolla siitä myös seuraavan aamun brunssin ainekset.

Brunssista lisää seuraavassa postauksessa ja nyt episodi 1.

Ainekset
Porsaan piknik-paisti
Rosepippurikastike
- voita, vehnäjauhoja, roseepippuria, suolaa, vettä ja kermaa
Täysjyväfusillipastaa




Liha uuniin ja paistetaan paisto-ohjeen mukaan. Lisämaustamista ei suositella koska ainakin omalle kohdalle osunut paisti oli aivan siinä rajoilla että onko liikaa suolaa vai ei. Herkemmälle makuaistille olisi ollut varmasti turhan suolaista. Kun liha on kypsä poista verkko ja leikkaa mieluisiksi siivuiksi.




Keitä pasta kattilassa. Lisää joukkoon tilkka öljyä tai viinietikkaa niin eivät takerru toisiinsa. Valuta ylimääräinen vesi pois. Seuraavaksi kastike. Sulatetaan reilu nokare voita kattilassa. Sekoitetaan 1-2 rkl jauhoja sulaan voihin puukauhalla. Ota kattila pois liedeltä. Lisää 1 dl vettä ja 2 dl ruokakermaa. Sekoitellaan ja nostetaan takaisin liedelle. Lisää suola ja rouhitut rosepippurit. Sekoitellaan tasaisesti noin 5 minuuttia. Valmista ja annosta kokoamaan.






-Jan-